Arne Jacobsen

Historia
Arne Jacobsen suunnitteli muun muassa kuuluisat Svanen sekä Ägget -tuolit. Lisäksi hän suunnitteli AJ-valaisimet, sekä AJ –kattovalaisimet, jotka voit nähdä esimerkiksi Louis Poulsenilla, Bellevue –teatterissa, SAS Royal Kööpenhaminassa, sekä Tanskan kansallispankissa. Jacobsen teki tiiviisti yhteistyötä  ”PH:n” eli Louis Poulsenin perustajan Poul Henningsenin kanssa.

Läpäistyään Kööpenhaminan taideakatemian arkkitehtikoulun, palkattiin Arne Jacobsen töihin Stadsarkitektenin konttoriin Kööpenhaminassa. Vain muutamaa vuotta myöhemmin hän perusti oman yrityksensä.

Arne Jacobsen on maailmankuulu arkkitehti, joka edustaa tanskalaista modernismia. Hän on piirtänyt useita rakennuksia niin Tanskassa, Saksassa kuin Englannissakin. Jacobsenin nimeämisen arvoisia projekteja ovat esimerkiksi Kööpenhaminan kansallispankki (Nationalbanken) vuodelta 1971, SAS Royal Hotel & Terminal vuodelta 1960, sekä St. Catherinen korkeakoulu Oxfordissa vuodelta 1963. Huhujen mukaan Jacobsenin lentopelko oli niin voimakas, ettei hän koskaan sen vuoksi pystynyt suunnittelemaan Amerikassa. Arne Jacobsenilla oli vahva kapasiteetti saada kaikki työnsä päätökseen ripeästi ja kunnialla, minkä vuoksi hän pystyi niin helposti vaikuttamaan sekä rakennusten kokonaissuunnitteluun että niiden pienimpiinkin yksityiskohtiin.

Vuosien aikana Jacobsen uskaltautui kokeilemaan useita muotoilun eri osa-alueita. Näin syntyi joukko valaisimia, huonekaluja, ruokailuvälineitä, ovenkahvoja, kylpyhuonetuotteita sekä tapettikuvioita. Ägget ja Svanen ovat hänen kaksi kuuluisinta tuoliaan. Jacobsen vastaanotti elämänsä aikana useita arvostettuja suunnittelupalkintoja niin ulkomailla kun kotimaassaan.

Jacobsen toimi Konstakademiin arkkitehtikoulun professorina yhdentoista vuoden ajan, ja vaikutti näin ollen kokonaiseen sukupolveen tanskalaisia arkkitehtejä. Luonnollisesti nämä arkkitehdit kehittivät sittemmin oman arkkitehtonisen kielensä, joka rakentui samanlaisille rationaalisille ja minimalistisille periaatteille kuten Jacobsenin vastaavat.

Muita töitä:
Bellevue -teatteri
Århusin kaupungintalo
Søllerødin kaupungintalo
Rødovren kaupungintalo
Glostrupin kaupungintalo
Tomsin suklaatehdas Ballerupissa
Tanskan kansallispankki
St. Catherinen korkeakoulu Oxfordissa
Miniature Egg Black - Fritz Hansen
Suos. hinta EUR 215,00
Tuotetta on varastossa
Miniature Egg Red - Fritz Hansen
Suos. hinta EUR 215,00
Tuotetta on varastossa
AJ Seinävalaisin Musta - Louis Poulsen
Suos. hinta EUR 795,00
Tuotetta on varastossa
AJ Lattiavalaisin Warm Sand - Louis Poulsen
Suos. hinta EUR 1 154,00
Tuotetta on varastossa
AJ Seinävalaisin Electric Orange - Louis Poulsen
Suos. hinta EUR 797,00
Tuotetta on varastossa
Miniature Swan Black - Fritz Hansen
Suos. hinta EUR 162,00
Tuotetta on varastossa
Bellevue Seinävalaisin AJ9 Musta & Messinki - &Tradition
Suos. hinta EUR 337,00
Odotetaan saapuvaksi varastoon: 3-5 päivässä
High Dot Stool Chrome/Walnut - Fritz Hansen
Suos. hinta EUR 436,00
Odotetaan saapuvaksi varastoon: 3-5 päivässä
AJ Eklipta Ø350 Katto/Seinävalaisin - Louis Poulsen
Suos. hinta EUR 545,00
Tuotetta on varastossa
Bellevue AJ7 Lattiavalaisin Musta & Messinki - &Tradition
Suos. hinta EUR 732,00
Odotetaan saapuvaksi varastoon: 3-5 päivässä
AJ Mini Pöytävalaisin Musta - Louis Poulsen
Suos. hinta EUR 830,00
Tuotetta on varastossa
AJ Lattiavalaisin Musta - Louis Poulsen
Suos. hinta EUR 1 160,00
Tuotetta on varastossa
Miniature Swan Red - Fritz Hansen
Suos. hinta EUR 162,00
Odotetaan saapuvaksi varastoon: 3-5 päivässä
AJ Pöytävalaisin Vaalean Harmaa - Louis Poulsen
Suos. hinta EUR 1 035,00
Tuotetta on varastossa
Miniature Series 7 Walnut - Fritz Hansen
Suos. hinta EUR 82,00
Tuotetta on varastossa
AJ Trolley - Fritz Hansen
Suos. hinta EUR 825,00
Tuotetta on varastossa
Dot Stool Walnut - Fritz Hansen
Suos. hinta EUR 329,00
Tuotetta on varastossa
AJ Eklipta LED Ø450 Seinä/Kattovalaisin - Louis Poulsen
Odotetaan saapuvaksi varastoon: 3-5 päivässä
AJ Lattiavalaisin Valkoinen - Louis Poulsen
Suos. hinta EUR 1 160,00
Tuotetta on varastossa
AJ Pöytävalaisin Musta - Louis Poulsen
Suos. hinta EUR 1 035,00
Odotetaan saapuvaksi varastoon: 3-5 päivässä
High Dot Stool Black - Fritz Hansen
Suos. hinta EUR 436,00
Tuotetta on varastossa
AJ Mini Pöytävalaisin Warm Grey - Louis Poulsen
Odotetaan saapuvaksi varastoon: 3-5 päivässä
AJ50 Seinävalaisin Harmaa - Louis Poulsen
Odotetaan saapuvaksi varastoon: 3-5 päivässä
AJ Seinävalaisin Valkoinen - Louis Poulsen
Suos. hinta EUR 795,00
Odotetaan saapuvaksi varastoon: 3-5 päivässä
AJ Seinävalaisin Warm Grey - Louis Poulsen
Suos. hinta EUR 797,00
Odotetaan saapuvaksi varastoon: 3-5 päivässä
AJ Oxford Pöytävalaisin Ø28 Black/Opal - Louis Poulsen
Suos. hinta EUR 765,00
Tuotetta on varastossa
Näytetään 36 / 103 tuotteesta
Jaa kuvasi #jaavalaisinmestari
Tägää #jaavalaisinmestari, jolloin kuvat näkyvät täällä. Inspiroidu ja innostu näistä ainutlaatuisista kodeista.