Ingo Maurer

Syntynyt: 1932
Kuollut: 2019
Tunnettuja töitä: Knot sarja, Johnny B. Butterfly, Birdie sarja, BiBiBiBi, Campari sarja, Zettel sarja, Lucelino sarja, tunnettu Canned Light riippuvalaisin sekä paljon muita.
Koulutus: Graafinen suunnittelija

Historia
Kalastajan poika Ingo Maurer kasvoi Reichenaun saarella Bodenjärvellä yhdessä neljän sisaruksensa kanssa. Sen sijaan, että hän olisi seurannut isänsä jalanjälkiä, hän aloitti typografian opinnot, jonka jälkeen hän jatkoi graafisen suunnittelijan linjalla Münchenissa, Saksassa. "Kansainväliset design-hampaat" tulisi teroittaa ja se tapahtuikin vuonna 1960 kun Maurer jätti Saksan ja lähti Yhdysvaltoihin. Hän teki kolme vuotta freelancea graafisena suunnittelijana New Yorkissa ja San Franciscossa, kunnes hän muutti takaisin Saksaan vuonna 1963.

Design M yritys perustettiin ja valaisinten tuotanto aloitettiin, kun omia malleja alettiin tehdä, jolloin nimi myöhemmin muutettiin muotoon Ingo Maurer GmbH, jona se tunnetaan tänäkin päivänä. Yksi ensimmäisistä valaisimista vuodelta 1966 on nimeltään «Bulb" ja se löytyy Modernin taiteen museon taidekokoelmasta.

YaYaHo esiteltiin vuonna 1984 ja se on jännittävä pienjännitejärjestelmä, johon kuuluu suuri valikoima elementtejä mahdollistaen paljon joustavuutta. Perustana toimii kaksi vaakasuoraa johtoa, joihin elementit asennetaan. Lisäksi joustavuus ja hyvin harkitut asetusvaihtoehdot auttoivat tämän järjestelmän välittömään menestykseen. Maurer on muun muassa asentanut YaYaHo järjestelmiä näyttelyihin kuten "Lumieres je pense et vous" Pariisin Centre Georges Pompidoussa, "Villa Medici" Roomassa sekä "Institut Francais d'Architecture" Pariisissa.

He jatkoivat vuonna 1989 pystyttämällä Ingo Maurer näyttelyn Fondation Cartier pour l'Art Contemporain (Cartier Foundation for Contemporary Art) Jouy-en-Josasissa lähellä Pariisia.
Näyttely oli nimeltään ”Lumière Hasard Reflexion" ja se oli ensimmäinen kerta, kun Ingo Maurer loi valaisin näyttelyn, joka ei ollut suunnattu sarjatuotannolle.
Vuodesta 1989 lähtien joukko valaisimia, järjestelmiä ja asetelmia on ollut esillä näyttelyissä muun muassa Stedelijk Museossa, Amsterdamissa (1993) ja Vitra Design museo järjesti vuonna 2002 näyttelyn ”Ingo Maurer - Light - Reaching for the Moon”, se on kiertävä näyttely, joka vieraili Euroopassa ja Japanissa. Cooper-Hewitt National Design Museo, New Yorkissa esitteli vuonna 2007 näyttelyn “Provoking Magic: Lighting of Ingo Maurer”.
Ingo Maurer ei pysy koskaan hiljaa mitä tulee innovaatioon ja tekniseen tasoon. Hän on käyttänyt halogeenia ja nyt hän on hauskasti sisällyttänyt LED-lamppuja.
"Tavallisten" sarjatuotettujen valaisimien lisäksi muita projekteja, joissa Ingo on johtajana, vaikka tänä päivänä hänellä on tiimi nuorempia suunnittelijoita ja kehittäjiä avustamassa.
Johnny B. Butterfly Riippuvalaisin - Ingo Maurer
Suos. hinta EUR 3 198,00
Odotetaan saapuvaksi varastoon: 14-16 päivässä
Bulb Pöytävalaisin - Ingo Maurer
Suos. hinta EUR 1 567,00
Odotetaan saapuvaksi varastoon: 14-16 päivässä
Transformer Yayaho & Bakaru Wand Part A - Ingo Maurer
Odotetaan saapuvaksi varastoon: 14-16 päivässä
Johnny B. Good Riippuvalaisin - Ingo Maurer
Suos. hinta EUR 655,00
Odotetaan saapuvaksi varastoon: 14-16 päivässä
One New Flame Riippuvalaisin Punainen - Ingo Maurer
Odotetaan saapuvaksi varastoon: 14-16 päivässä
Floatation Riippuvalaisin Ø120cm 4,5m - Ingo Maurer
Odotetaan saapuvaksi varastoon: 14-16 päivässä
My New Flame USB Pöytävalaisin Punainen - Ingo Maurer
Suos. hinta EUR 532,00
Odotetaan saapuvaksi varastoon: 14-16 päivässä
Oskar LED Pöytävalaisin - Ingo Maurer
Odotetaan saapuvaksi varastoon: 14-16 päivässä
Holonzki Seinävalaisin - Ingo Maurer
Odotetaan saapuvaksi varastoon: 14-16 päivässä
One New Flame Riippuvalaisin Musta - Ingo Maurer
Suos. hinta EUR 751,00
Odotetaan saapuvaksi varastoon: 14-16 päivässä
Maru Riippuvalaisin 450cm - Ingo Maurer
Odotetaan saapuvaksi varastoon: 14-16 päivässä
BiBiBiBi Pöytävalaisin - Ingo Maurer
Odotetaan saapuvaksi varastoon: 14-16 päivässä
Max. Kugler LED Lattiavalaisin Black - Ingo Maurer
Odotetaan saapuvaksi varastoon: 14-16 päivässä
Max. Floor LED Lattiavalaisin Chrom - Ingo Maurer
Odotetaan saapuvaksi varastoon: 14-16 päivässä
Näytetään 15 / 51 tuotteesta
Jaa kuvasi @lampemesteren
Tägää #jaavalaisinmestari, jolloin kuvat näkyvät täällä. Inspiroidu ja innostu näistä ainutlaatuisista kodeista.