Uusi nimi Lightyearsille – nyt löydät kaikki heidän valaisimet Fritz Hansenilta

Tanskalainen Lightyears on jo vuodesta 2015 lähtien kuulunut maailmankuulun Fritz Hansenin talliin - he ovat suunnitelleet ja kehittäneet laadukkaita designvalaisimia. Mutta nyt kuluvan vuoden 2019 alussa Lightyears on täysin integroitu Fritz Hanseniin - Lightyears brändiä ei enää ole.

Heidän upeita klassikoita - Caravaggion, Orient, Dogu ja Radon  - löytyy onneksemme edelleen Fritz Hansenin merkittävimpien tuotteiden valikoimasta.

Fritz Hansenin tarina

Fritz Hansen - mies nimen ja brändin takana aloitti vuonna 1872 Kööpenhaminassa pienimuotoista huonekaubisnestä. Vuonna 1885 hän avasi täysimittaisen huonekalutuotantoyhtiön ja kaksi vuotta myöhemmin vielä kukoistavan työpajan Kööpenhaminan naapurustoon Christianshavniin.

Fritz Hansen on toimittanut huonekaluja monille Kööpenhaminan tunnetuimmille rakennuksille, kuten Christiansborgiin (Tanskan parlamentti), yliopiston kirjastoon ja Kööpenhaminan kaupungintalolle.

Vuosien varrella Fritz Hansen on tehnyt yhteistyötä Tanskan ansioituneimpien arkkitehtien ja suunnittelijoiden kanssa. Ensimmäinen todellinen klassikko oli Kinastolen tai China Chair, jonka on suunnitellut Hans J. Wegner vuonna 1944. Seuraavaksi seurasi Børge Mogensenin ikoninen Spoke-Back Sofa.

1950-luvulla alkoi legendaarinen yhteistyö Arne Jacobsenin ja Fritz Hansenin kesken. Tänä aikana  Jacobsen suunnitteli Ant tuolin (1952), 7-sarjan tuolit (1955) sekä Swan ja Egg tuolit, jotka molemmat suunniteltiin alunperin vuonna 1958 Kööpenhaminan SAS Royal hotellille.

Myös Piet Hein, Poul Kjærholm ja Bruno Mathsson ovat suunnitelleet tärkeitä tuotteita Fritz Hansenille vuosien varrella.

Fritz Hansen osti tanskalaisen Lightyearsin vuonna 2015, koska oli selvää, että kaksi yritystä jakoivat hyvin samanlaisen malliston ja muotoilufilosofian.

Tämä yhteinen näkökulma on johtanut yhteen tuotemerkkiin ja yhteen filosofiaan - Fritz Hanseniin.

Upeita valaisimia Fritz Hansenilta

Tunnettu Kaiser Idell valaisin on ollut osa Fritz Hansenin tuotevalikoimaa jo vuosia. Fuusion myötä Fritz Hansenilta löydät nyt myös kauniit Caravaggion Riippuvalaisimet, Suspense perheen, Night Owl -Pöytävalaisimet, Aeon Rocket -Riippuvalaisimet ja monet muut.

Kaiser Idell

Kaiser Idell mallisto koostuu lattia-, pöytä-, riippu- ja seinävalaisimista – saatavana mustana, valkoisena, punaisena ja vihreänä. Valaisimen keskeisiä piirteitä ovat patentoitu kääntöliitos ja niissä on aina ”ORIGINAL KAISER IDELL” -merkintä. Christian Dell suunnitteli valaisimet Bauhausin hengessä. Valaisimet tunnetaan ympäri maailmaa symbolisina esimerkkeinä saksalaisesta muotoilusta ja ne ovat erittäin suosittuja.

Osta Kaiser Idell valaisin täältä.

Caravaggio mallisto

Suositut ja katseen vangitsevat Caravaggion valaisimet, joita on saatavana riippu-, pöytä, seinä- ja lattiavalaisimina, on suunniteltu vuonna 2005. Niistä tuli nopeasti suosittuja ympäri maailmaa. Caravaggio, varsinkin riippuvalaisimena, on todellinen designikoni. Cecilie Manz on malliston pehmeiden muotojen ja feminiinisten linjojen suunnittelija.

Katso koko Caravaggio perhe täältä

Night Owl Pöytävalaisin

Suunnittelija Nicholai Wiig Hansen loi Fritz Hansenille yksinkertaisen tyylikkään Night Owl Pöytävalaisimen. Night Owl on saatavilla neljässä ihanassa värissä - Midnight Blue, Smokey White, Midnight Blue / Oak ja Smokey White / Oak. Valaisin antaa lämpimän, alaspäin suuntautuvan valon - se sopii täydellisesti yöpöydälle, ikkunalaudalle, lipaston päälle tai sivupöydälle.

Katso täältä kaikki nuo upeat värit


Tutustu Fritz Hansenin design ihmeisiin täällä - saatat löytää täydellisen uuden valaisimen kotiisi.